Mie olen näitä asioita aikani pohdiskellut ja haluaisin niistä kirjottaa. Mutta sitä olen miettinyt pitkään, että miten asian ilmaisen.
Ensimmäinen asia on se, että vaikka mulla on vammainen lapsi, niin tarvinko sääliä?
Siihen vastaus on, että en tarvi.. Se ei muuta asioita. Se mitä tarvin, niin kuuntelevaa korvaa. Onneksi sitä ei suurinosa teekkään, mutta jotku kyllä. Esimerkiksi yksi lääkäri tässä vastikään säälitteli tyttö rukkaa.. Teki mieli sanoa ja rumasti. Ei se parane sillä.
Olihan se ja on vieläkin herkkä asia mulle ja koskettaa koko perhettä, kun rakas pieni ei ole terve. Mutta yli siitä on sinänsä päästy. Ja on päästävä.
Tällä hetkellä on rankinta se, että joudun useasti ja aika nopeissakin aikatauluissa olemaan sairaalassa. Ja se miksi se on rankkaa, on ehkä se kun joudun jättämään isoimmat lapset ja mieheni jatkuvasti keskenään. Ja se järjesteleminen, että mihin isommat, kun miehenkin pitäisi töihin päässä. Rankkaa on myös se, että pää välillä tuntuu hajoavan, kun on jatkuva stressi ja siihen liittyvä väsymys. Mutta sääliä en kaipaa, jos haluaa auttaa niin ottaa vaikka hetkeksi vauvan, niin saan vaikka pojille antaa sitä laatuaikaa. Tai sitten vaikka kaikki muksut, että saadaan välillä hoitaa sitä parisuhdettakin vaikka syömässä käymällä.
Kyllähän sen on jo omassa mielialassakin taas huomannu, että kun on rankkaa, niin vireystaso laskee ja oikeen mikään niin kovasti kiinnosta. Mutta onneksi mulla on ihana mies!

Tyttö alkanut kovasti hymyilemään :)


Olen kovasti miettinyt, että mitä kertoisin lyhytkasvuisuudesta. Päätin lopulta laittaa vaan linkin, jos haluaa tutustua niin sieltä löytyy kattavasti tietoa :) Eli http://www.lyhytkasvuiset.fi/tietopankki/lyhytkasvuisuudesta/

Sitten jo nyt huomannut tämän, kuinka vaikeaa kelan kanssa hommat on. Kaikki etenee hitaasti. Ja sitten, kun saat lopulta päätöksen. Niin pitää jo laitella uutta hakemusta.
Naureskelihan eräs lääkärikin, että se on yhenlainen laitos. Ja kuulin tässä eräässä sarjassaki, että kelalle pitää joka vuosi ilmottaa, että onko vielä lyhytkasvuinen :D Mutta on kelassa paljon hyvääkin, kaikilla on oikeus hakia erinlaisia etuuksia.

Oltiin kontrolli käynnillä hienona :)


Kotiuduttiin tosiaan viime keskiviikkona illasta ja torstaina sain purettua laukun. Perjantaina sitten kävimme neuvolassa ottaan vihdoin rotarokotteenkin. No, samalla kerroin kovasta pulauttelusta ja huonosta painonnoususta. Neuvolatyöntekijä alkoikin sitten soitella sairaaloihin, että mitäs tehemme. Sitte tyttö sai rokotteen ja samantien kaikki tuli taas ulos. Siitä sitten suoraan päivystykseen. Epäilivät mahaportin ahtaumaa, mentiin osastolle odotteleen että päässään ultrattavaksi. Naureskelin jo lääkärillekkin, että just kun päästin toisesta leikkuu uhasta hetkeksi niin sitte tuli toinen. No, ei se onneksi ollut sitä. Päästiin yöksi kotia. Lauantai aamuna mentiin taas osastolle kontrolliin. 5g oli vissii tippunu paino. Käski kokeilla sakeuttajaa. Sen jälkeen ei olekkaan pulautellu ja maanantai aamuna kontrollissa painokin oli noussut 45g :) Ja edeltävänä kahtena viikkona nousi vaan 25g. Eihän se paino nouse, kun käytännössä kaikki tulee ulos. Tytöllä parantunut ruokahalukin. Varmaa se jatkuva yökkäily korvensikin ikävästi. Onneksi oli niin pienestä vaan kyse.

Mutta nyt otan sen hetken levon, kun siihen tarjoutui tilaisuus! :)